Henkilö
Rakennus tai alue
Teollisuus
Merenkulku
 

Evakkoja Kemiösaarella

Toisen maailmansodan aikana
lukemattomat karjalaiset ja inkeriläiset
joutuivat jättämään kotinsa.
Pelkästään Kemiönsaarelle
heitä tuli tuhansittain.
Monet ottivat lehmänsäkin mukaan.

Heidät majoitettiin
kaikkiin mahdollisiin ylimääräisiin
huoneisiin ja mökkeihin.

Eräs inkeriläinen pakolainen
joka majoitettiin Västanfjärdin Billböleen
oli nimeltään Fjokla Filipova.

Hänen miehensä oli
kaatunut sodassa
ja evakuoinnin sekasorrossa
hän oli kadottanut lapsensa.
Mukanaan hänellä oli
joitakin vaatesäkkejä,
hieman suolattua lampaanlihaa
sekä katiskoja.
Hän sai asua saunakamarissa.

Hän otti ahkerasti osaa tilan töihin
ja opetti uusia asioita omasta kulttuuristaan,
esimerkiksi miten tehdään hapankaalia,
uuniruokia ja kauravelliä.

Sodan jälkeen hän palasi kotiinsa
ja kertoi myöhemmin löytäneensä lapsensa.