Henkilö
Rakennus tai alue
Teollisuus
Merenkulku
 

Amos Andersson Söderlångvikissa

Amos Valentin Andersson syntyi
1878 Kemiön Brokärrissa.
Hän kävi Nils Oskar Janssonin
ja Adelé Wemanin
koulua Vretassa.
Ehkä hän jo siellä oppi arvostamaan
taidetta ja kulttuuria niin paljon?
Myöhemmin Amos kävi kauppakoulua
Turussa ja opiskeli ulkomailla.

Amos ryhtyi julkaisemaan
aikakauslehtiä Helsingissä.
Hän perusti ilmoitus- ja mainostoimiston
sekä painotalon.

1921 hän osti Hufvudstadsbladetin
ja Svenska Pressen-sanomalehden.
Amos Andersson osti myös
kiinteistöjä Helsingissä ja
omisti pian korttelin josta sittemin
tuli Helsingin Forum-kortteli.
Amos Andersson oli myös poliittisesti
aktiivinen ja oli jonkin aikaa kansanedustaja.

Sanotaan että Amos Anderssonilla
oli kaksi persoonaa:
Aamupäivisin hän oli liikemies.
Iltapäivisin hän nautti mielellään
taiteesta ja kulttuurista.
Hän oli erityisen mieltynyt
keskiajan taiteeseen.
Hän tuki mm. Paraisten ja Kemiön
kirkkojen restaurointia.
Suomen Rooman instituutti
Villa Lante perustettiin hänen aloitteestaan.

Amos halusi välillä päästä
pois Helsingin kiireistä ja
rauhoittua kotiseuduillaan.
Vuonna 1927 hän osti
Söderlångvikin tilan.
Vanha tila laajennettiin
arkkitehti W.G. Palmqvistin piirustusten
mukaan pieneksi palatsiksi.
Siellä Amos viihtyi vapaa-aikanaan.

Amos Andersson perusti Konstsamfundet-yhdistyksen, josta tuli hänen perillisensä.
Yhdistys tukee taidetta ja kulttuuria
ja ylläpitää mm. museota Söderlångvikissa.
Siellä on n. 250 Amoksen ostamaa
taideteosta.