Henkilö
Rakennus tai alue
Teollisuus
Merenkulku
 

Arkangeliitit ja kaupustelijat

Pohjois-Karjalasta ja Arkangelista
tulevia vaeltavia kauppamiehiä
kutsuttiin yleensä laukkuryssiksi.
He kulkivat laukkuineen
pihasta toiseen, myyden
silkkihuiveja, nappeja, peilejä.

Miltä on mahtanut tuntua
tulla täysin tuntemattomana
kuljeksimaan vierailla mailla?

Laukkuryssät olivat usein
tervetulleita vieraita taloissa.
He toivat hienoja tavaroita,
kertoivat uutisia ja
olivat eksoottisia ja kiehtovia.
Nimismiehet puolestaan eivät
laukkuryssistä pitäneet,
vaan yrittivät vangita heitä.
Kiinni jäädessään heidät
lähetettiin takaisin kotiseuduilleen
ja heidän tavaransa takavarikoitiin.

Koska he olivat kaukana kotoaan,
eikä heita kukaan kaipaisi,
saattoivat laukkuryssät myös joutua
hyökkäysten kohteeksi ja jopa murhatuiksi.
Gundbyn Brinkkullan torpan alta
löytyi luuranko,
jonka sanotaan kuuluvan
murhatulle laukkuryssälle.

Monet arkangeliitit asettuivat
saarelle asumaan,
menivät naimisiin
ja perustivat kauppoja.
He vaihtoivat usein nimeään
sopeutuakseen paremmin.

Esimerksiksi Michel Arhipoff
muutti nimensä Aueriksi ja
avasi puoteja Björkbodassa ja Genbölessä.