Sagalundin museo, kaikenikäisille
Sagalund on museo, puutarha ja Turunmaalaisen kulttuuriperinnön keskus - perustajansa Nils Oskar Janssonin sanojen mukaan "palanen todeksi tullutta runoutta". Täältä löydät erilaisia rakennuksia Kemiönsaaren historiasta: käräjätalon, torpan, maatilan, huvilan, kaksi vanhaa koulua ym. Tämä kaikki sijaitsee vehreässä puistossa, joka perustettiin 1900.
Sagalundgården, päärakennus, sisältää lounasravintolan, Oskarinsalin, sekä mielenkiintoisia näyttelyitä. Museokierrokset alkavat täältä (kesä-elokuussa tasatunnein klo. 11-17). Kaikille kävijöille on tänä aikana mahdollista tutustua museoon oppaan seurassa.
Lapset, nuoret ja koululaiset ovat Sagalundille erityisen tärkeä ryhmä. Museopedagoginen keskuksemma työskentelee jatkuvasti kehittääkseen uusia elämyksellisiä tapoja oppia menneisyydestä lapsille, nuorille ja muillekin. Täällä saa mm. tavata historiallisia hahmoja, osallistua aikamatkoihin, sekä syventyä vanhan ajan askareisiin.
Museo järjestää myös paljon tapahtumia ja kulttuuritoimintaa. Museolla on joukko vapaaehtoisia jotka aktiivisesti osallistuvat museon toimintaan ja auttavat sen järjestämisessä, sekä ala-asteikäisistä koostuva Sagalundkerho. Molemmista ryhmistä löytyy paljon perinne- ja käsityötaitoa, jota esitellään eri tapahtumissa.